ECA
Euroopan sirkusjärjestö
Sirkuskulttuuri ja sirkukseen kuuluvat lait ja säädökset ovat olleet hyvinkin erilaisia eri Euroopan maissa. Euroopan yhdentymisen myötä näitä tullaan vähitellen muokkaamaan huomattavasti. Monilla tahoilla, joilla on suora vaikutus sirkukseen, päätöksiä on tehty ja tehdään ilman minkäänlaista sirkusyhteisön omaa vaikutusta. Usein nämä päätökset on koettu uhkana sirkustoiminnan säilymiselle. Eurooppalaiset sirkukset ovat nyt yhdistyneet puolustaakseen ja ajaakseen omia etujaan.
ECA European Circus Association perustettiin vuoden 2002 alussa Hollannin Sirkusyrittäjien Järjestön (Vereniging Nederlandse Circus Ondernemingen) ja Belgian Sirkusjohtajien Järjestön (Vereniging Belgische Circus Directeurs) aloitteesta. Tällä hetkellä järjestössä on jäseninä lähes 60 sirkusta 15 eri maasta.Jäsenmäärä tuntuu pieneltä, kun tiedetään, että useimmissa Euroopan maissa toimii kymmeniä tai satoja sirkuksia. Osasyynä on jäsenten erittäin tiukat laatuvaatimukset. Vahvistuneen tiedotuksen myötä jäsenmäärä tulee vielä nousemaan huomattavasti. ECA pyrkii saamaan mahdollisimman monia jäseniä, jotta se voisi toimia edustavana ja voimakkaana organisaationa kaikkien eurooppalaisten sirkusten puolesta, jotka tulevat sen jäseniksi.ECA:n jäsenyys on avoin sirkusorganisaatioille ja -tuottajille, jotka järjestävät kiertueensa itse ja omalla riskillään. Jäsenten tulee tulla EU-maista, Sveitsistä tai Norjasta. Sirkus Finlandia on ECA:n jäsen ainoana Suomesta.
Tällä hetkellä ECA:n tärkeimmät tavoitteet on vaikuttaa seuraaviin seikkoihin:
- sirkustaiteen kulttuurisen merkityksen saaminen yleisesti hyväksytyksi
- sirkuseläinten oloja määrittelevien standardien luominen
- verotuskäytäntöjen helpottaminen
- taitavan työvoiman löytäminen
- viisumeihin ja työlupiin liittyvien käytäntöjen helpottaminen ja yksinkertaistaminen
Järjestön yleiskokous pidettiin tammikuussa Monacossa Monte-Carlon Sirkusfestivaalien yhteydessä. Keskustelut kokouksissa kävivät vilkkaina, osin meluisinakin. Kulttuurierojen särmien hiominen ei ole helppoa. On kuitenkin parempi, että sen tekee asianosaiset itse, eikä Brysselin virkamiehet.














